SAK:n Lohjan kevätedustajiston kokouksen 2017 julkilausuma.

8.5.2017

Huoli työttömyysturvan, ammatillisen koulutuksen ja SOTE uudistuksen suunnasta

Työttömille tuntuu tämä hallitus tarjoavan keppiä kepin perään, vaikka työttömiä on moninkertainen määrä työpaikkoihin nähden. Kepillä ei työttömyyttä poisteta vaan sillä että ihmisten ostovoima kasvaa ja yritykset investoivat. Ihmisten ostovoima ei kasva työttömyysturvaa tai asumistukia leikkaamalla. Työttömien kouluttautumiseen aloille joilla on työvoimapulaa, pitäisi suunnata voimavaroja. Omaehtoisen koulutuksen tuki uuteen ammattiin opiskelevalle tulisi palauttaa välittömästi.  Kiitosta voi antaa vain uudesta liikkuvuusavustuksesta jolla tuetaan työttömiä alkuun uudessa työpaikassa, pitkillä työmatkoilla.

Ammatillisienkoulutuksen uudistus herättää huolta. Jo nyt nuoret jäävät oppitunnilla liian usein ilman opettajaa ja näin on oppiminen hyvin kyseenalaista.  Suomen vahvuus on ollut pitkään osaavassa työvoimassa. Toivottavasti tätä vahvuutta ei heitetä menemään uudistuksen nimissä.

Mitä on odotutettavissa SOTE uudistuksessa? On tärkeätä että henkilöstön edustus on SOTE uudistuksessa mahdollisimman laajasti valmistelussa mukana. Henkilöstön siirtoon on syytä kiinnittää huomiota ja hoitaa YT kuulemiset asianmukaisesti YT lakia noudattaen. Tukipalveluissa työskentelevien 50 % ja yli tekevien kohdalla on siirto katsottava tapauskohtaisesti ja on syytä inhimillistää lähiaikoina eläköityvin henkilöiden asemaa.

Tällä hetkellä SOTE uudistukseen liittyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, siksi paikallisjärjestö järjestää aiheesta kaikille avoimen keskustelutilaisuuden 13.5. klo 11.00 alkaen Monkolassa, tilaisuuteen saapuu alustajaksi Uudenmaan liiton muutosjohtaja Markus Sovala.

SAK:n Lohjan paikallisjärjestön edustajiston kevätkokous