Toimintakertomus 2019

Yleistä

Kahdet vaalit, kolme pääministeriä ja hallituskriisit: politiikan vuosi 2019 muistetaan epävakaista poliittisista tilanteista. Kevään aikaan Juha Sipilän (kesk.) hallitusta koetteli sosiaali- ja terveyspalveluiden eli soten uudistus. Kun soten kaatuminen alkoi näyttää ilmeiseltä, kaatui 8. maaliskuuta myös koko Sipilän hallitus. Kannatusmittauksia johtanut SDP voitti vaalit, mutta vain hiuksenhienolla erolla perussuomalaisiin. Ensimmäistä kertaa itsenäisen Suomen historiassa suurimman eduskuntapuolueen suosio jäi uurnilla alle 20 prosenttiin. SDP lähti neuvottelemaan yhteisestä ohjelmasta vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n sekä Keskustan kanssa, vaikka Keskusta oli kärsinyt vaaleissa rökäletappion. Toukokuussa oli myös EU-vaalit.  Budjetin Rinteen hallitus sai vielä aikaan rivakasti, mutta kuumaa työmarkkinatilannetta ja pääministerin puuttumista Postin sopimusasioihin keskusta ei kyennyt enää seuraamaan sivusta. Politiikan vuosi päättyi Sanna Marinin (sd.) nousuun pääministeriksi. Joulukuussa hallitus esitti lain joka siirsi historiaan työttömyysturvaa leikanneen aktiivimallin.

Tapahtumat

Järjestettiin äänestys aktisuuden ja valintojen merkityksen lisäämiseksi Vapaiden valtakunta toritilaisuudet Lohjan Torilla 6.4. ja Nummelan Torilla 13.4. Tilaisuuksissa oli Soppatarjoilu. Tavoitimme molemmissa tilaisuuksissa hyvin ihmisiä. 

Vappu 2019 vietettiin perinteiseen tapaan.  Puhujana Punaistenhaudalla Leena Saari (SDP) ja Sankarihaudalla Nuutti Ruotsalainen (Vasemmistoliitto). Pääjuhla Lohjan torilla alkaa noin klo. 12.15 juhlapuhujana kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (SDP). Musiikista pääjuhlassa vastasi Virkkalan torvisoittokunta, pääjuhla huipentui Antti Kajanderin esiintymiseen

Koko perheen tapahtuma järjestettiin Vihdin Puuhaparkissa, tapahtumaan osallistui 22 ihmistä.

Paikallisjärjestön perinteiset kesäkisat järjestettiin Hiidensalmessa, reservialiupseerien mökillä lauantaina 24.8.2019.  PAM 543 voitti tänäkin vuonna kiertopalkinnon. Kesäkisoissa oli kaikkiaan 29 osallistujaa.

Tulorekisterikoulutus jäsenosastoille järjestettiin Metallituvalla lauantaina 28.9. Kouluttajana toimii Tiliheseri Oy, Heidi Saario. Koulutukseen osallistui 22 henkeä

  

Sääntömääräinen kokoustoiminta

Paikallisjärjestön sääntömääräinen edustajiston kevätkokous pidettiin Lohjan pääkirjaston Järnefelt salissa 9.4.2019, paikalla oli JHL:n järjestäjiä kertomassa Vapaiden valtakunta eduskuntavaali kampanjasta ja kokoukseen osallistui 22 edustajaa. Kevätkokous julkaisi julkilausuman otsikolla: Anna ääni muutokselle. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 16.11.2019 Viking ZPRS (16-17.11.2019 Kokoukseen osallistui 23 edustajaa. Syyskokous julkaisi myös julkilausuman.

Edustukset

SAK:n Uudenmaan aluekokousedustajana ovat toimineet Jouni Linden, Nina Paloranta ja Ilkka Liettilä.

Hallituksen kokoustoiminta

Hallitus on kokoontunut vuonna 2019 yhteensä 12 kertaa

Hallituksen kokouksiin osallistuneet + osallistumiskerta

Puheenjohtaja Jouni Linden  JHL 011  x 10

VARSINAINEN:                                                                               VARA:

Sihteeri Tarja Hulkko  JHL 134  x  9

Jukka Seger autokorjaamo 225  x 7                                     Hans Lidroos Auto 225 x 4

Ilkka Liettilä PAM 006 x 4                                                       Outi Juntunen PAM 006 x 7

Nina Paloranta PAM  006 x 8                                                 Anni Holmström PAM 006

Mikko Prusi JHL 011  x 0                                                         Kari Hämäläinen  Sähkö 62 x 5

Jyrki Rannikko JHL 011 x 2                                                     Jari Åström JHL 011 x 2

Taisto Hullko os. 586 x 4                                                        Juuso Mahlio os. 586 x 0

Reima Rask Metalli 178x 6                                                    Arja Vuorinen Metalli 178 x 6

Jukka Peippo  Metalli 8                                                          Mervi Ståhlstedt Metalli 8 x 

Vapaa-ajanjaosto: 

Nina Paloranta, Ilkka Liettilä, Arja Vuorinen ja Tarja Hulkko